Search form

Genesis 42

Joosefin veljet tulevat Egyptiin

1Kun Jaakob kuuli, että Egyptistä sai viljaa, hän sanoi pojilleen: »Mitä te siinä vain katsotte toisianne? 2Olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä menehtyisi.» 3Niin kymmenen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptistä. 4Mutta Benjaminia, Joosefin täysveljeä, Jaakob ei päästänyt toisten mukaan, sillä hän pelkäsi, että Benjaminille voisi sattua jotakin.

5Jaakobin pojat lähtivät yhdessä muiden Egyptiin menijöiden kanssa viljaa ostamaan, sillä Kanaaninmaassa vallitsi nälänhätä. 6Joosef, joka oli Egyptin käskynhaltijana, myi viljaa kaikille ihmisille. Niin myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja lankesivat kasvoilleen maahan.

7Nähdessään veljensä Joosef tunsi heidät, mutta ei ollut tuntevinaan. Hän puhutteli heitä ankarasti ja kysyi: »Mistä te tulette?» He vastasivat: »Olemme tulleet Kanaaninmaasta tänne ruokaa ostamaan.» 8Vaikka Joosef tunsi veljensä, he eivät tunteneet häntä. 9Silloin Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä. Hän sanoi: »Vakoojia te olette! Olette vain tulleet katsomaan, mistä maahan olisi helpointa tunkeutua.» 10He vastasivat: »Emme suinkaan, herra! Me, sinun palvelijasi, olemme tulleet ostamaan ruokaa. 11Olemme kaikki saman miehen poikia, rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia.» 12Mutta Joosef sanoi: »Vielä mitä! Te olette tulleet katsomaan, mistä maahan voisi tunkeutua.» 13He sanoivat: »Meitä, sinun palvelijoitasi, on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman miehen poikia Kanaaninmaasta. Nuorin jäi isämme luo, ja yhtä ei enää ole.» 14Joosef sanoi: »Aivan kuten sanoin, vakoojia te olette. 15Ja näin teidät tutkitaan: ellei nuorin veljenne tule tänne, te ette pääse lähtemään täältä, niin totta kuin farao elää! 16Lähettäkää yksi joukostanne hakemaan veljeänne, te muut jäätte tänne vankeuteen. Sittenhän nähdään, oletteko puhuneet totta. Ellette näin tee, te olette vakoojia, niin totta kuin farao elää!» 17Ja hän heitätti heidät vankilaan kolmeksi päiväksi.

18Kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: »Tehkää kuten sanon, niin saatte pitää henkenne, sillä minä olen Jumalaa pelkäävä mies. 19Voitte osoittaa rehellisyytenne näin: Yksi teistä jää tänne vankilaan. Te muut saatte mennä ja viedä ostamanne viljan nälkää näkeville perheillenne. 20Tuokaa sitten nuorin veljenne minun luokseni. Näin osoitatte puhuneenne totta, eikä teidän tarvitse kuolla.»

Veljet suostuivat tähän 21ja sanoivat toisilleen: »Me olemme todellakin ansainneet rangaistuksen siitä, mitä teimme veljellemme. Me näimme hänen hätänsä, kun hän rukoili meiltä armoa, mutta emme kuunnelleet häntä. Siksi me nyt olemme ahdingossa.» 22Ruuben sanoi heille: »Minähän kielsin teitä tekemästä pojalle pahaa, mutta te ette kuunnelleet. Nyt joudumme tilille hänen kuolemastaan.» 23Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heidän puheensa, sillä hän puhui heille tulkin välityksellä. 24Joosef poistui heidän luotaan ja itki. Palattuaan hän puhui vielä heidän kanssaan, otti sitten Simeonin heidän joukostaan ja vangitutti hänet heidän nähtensä.

25Joosef käski palvelijoittensa täyttää heidän säkkinsä viljalla, panna kullekin säkkiin hänen maksamansa hopean ja antaa heille evästä matkaa varten. 26He kuormasivat ostamansa viljan aasien selkään ja lähtivät kotimatkalle. 27Yöpymispaikassa yksi heistä avasi säkkinsä antaakseen viljaa aasilleen ja löysikin säkin suulta hopeansa. 28Hän sanoi veljilleen: »Minä olen saanut hopeani takaisin, se on päällimmäisenä minun säkissäni!» Silloin he katsoivat toisiaan pelästyneinä ja vavisten ja sanoivat: »Mitä Jumala onkaan tehnyt meille?»

Veljekset palaavat isänsä luo

29Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan veljekset kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat: 30»Se mies, joka on maan valtiaana, puhui meille ankarasti ja väitti meidän vakoilevan maata. 31Me sanoimme hänelle: ’Me olemme rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia. 32Meitä on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman isän poikia. Yhtä ei enää ole, ja nuorin jäi isämme luo Kanaaninmaahan.’ 33Silloin se mies, maan valtias, sanoi meille: ’Tällä tavoin minä saan tietää, oletteko rehellisiä: jättäkää yksi joukostanne luokseni, ottakaa mukaanne viljaa nälkää näkeville perheillenne 34ja menkää hakemaan tänne nuorin veljenne, niin minä uskon, ettette ole vakoojia, vaan rehellistä väkeä. Silloin annan teille takaisin tänne jäävän veljenne, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.’»

35Kun he sitten avasivat säkkinsä, jokainen löysi säkistään oman hopeansa, ja hopean nähdessään he ja heidän isänsä pelästyivät. 36Heidän isänsä Jaakob sanoi: »Te olette vieneet minulta lapseni! Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja nyt aiotte viedä vielä Benjaminin! Minun elämäni on pelkkää surkeutta!» 37Silloin Ruuben sanoi isälleen: »Saat vaikka tappaa minun kaksi poikaani, ellen tuo Benjaminia takaisin luoksesi! Anna hänet minun huostaani, minä kyllä tuon hänet sinulle takaisin.» 38Mutta Jaakob sanoi: »Minun poikani ei lähde teidän mukaanne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan.»

Kirkkoraamattu 1992

© Suomennoksen tekijänoikeudet: Kirkon keskusrahasto, Evangelical Lutheran Church of Finland

More Info | Version Index